Ensimmäiset parituntia viimeistä päivää kulunu, istun kotona ja katon supernaturalia ei edes väsytä...
Haikeana on mieli kun miettii mitä kaikkee on tapahtunut tänä vuonna...
Ehkä tärkeimpänä ja isoimpana muutoksena se, että mä muutin omilleni, ensimmäiseen omaan asuntoon en nyt ihan yksin, mutta melkein.. Kyllähän tää nyt vieläkin vähän outoo on ja eilen kun olin porukoilta lähdössä alko tulla pieni ahdistus, että mä en halua palata tänne yksinäisyyteen.. Mut täällä sitä ollaan ja ahdistus alkaa pikkuhiljaa lieventyä..
Onhan tässä kaikkee tapahtunu muutakin, oon lähentynyt monen jo tärkeen ihmisen kanssa entistä enemmän, toki myös joidenkin kavereiden kanssa välit viilentyny, im not amused... Vanhat ajat ja ystävät olis mukava saada takasin, muuta ei taida olla mun päätettävissä...
Pari pidempi aikaista haavettakin toteutu sain 3 tatuointia, joista jokaisella on mulle oikeesti merkitystä. (Ei sillä että mä koskaan ottaisin tatuointia jolla ei olis mulle merkitystä..) eli kaikki merkitsee mille enemmän tai vähemmän jotain..
Tähti: niin nololta kun se varmasti teistä kuulostaakin, kyllä liittyy Tokio Hoteliin, on mulle tällä hetkellä näistä kolmesta ehkä se tärkein, mä olin 6-8lk. Ja vähän vielä ysillä ja varmaan edelleenkin, mut en niin pahasti masentunut. Ja THn avulla mä koin, että mä jaksan, totta kai myös ystävillä oli suuri osa siinä, mutta se enimmäkseen autto.. vaikee selittää, toivottavasti kässäätte.. Mut siis Tokio Hotelilla oli aika keskeinen osa mun nuoruutta, ei siitä pääse yli eikä ympäri.
Tassut: Niinku moni varmaan jo tietää, kissat on aina ollu mulle aika tärkeitä, halusin, et nekin saa pienen kunnioituksen multa. En edes halua kuvitella enää elämää ilman tota mun rakasta karvakasaa.. Matin lopetus oli ehkä kamalinta mitä oon joutunut kestämään.. Mikään ei oo tuntunut niin kamalalta ku pitää omasta rakkaasta lemmikistä kiinni sen viimeisillä hetkillä, sitä mä en ikinä unohda enkä varmasti koskaan pysty ajattelemaan sitä päivää itkemättä... Vaikka siitä on jo yli kaks vuotta se pysyy mielessä aina...
Risti: no yksinkertasesti: isko. Isko ja se jengi jonka kanssa siellä on tullu muutama vuosi vietettyä, ei ikinä unohdu. Siellä on tutustunut paremmin ihmisiin jotka jo ennen sitä on ollu korvaamattomia. Niistä on tullu mulle ne kaikkein tärkeimmät ihmiset. Ette pääse musta eroon, vaikka kuinka yritätte. Sori! Vaikka mä en ehkä usko jumalaan tai mihinkään muuhunkaan, silti, se on se minu juttu!
Ainakin seuraavat kaks on jo suunniteltu ja toinen on tulossa keväällä 2013 ja toinen kun tulee se kuuluisa 18 v. Täyteen,niistä sitten lisää...
Tatuointien lisäksi naama on löytänyt itteensä muutamaan otteeseen lisää rautaa, tai terästähän se taitaa olla...
Ja muutenkin ulkonäkö muuttunut enemmän ku kolme kertaa vuoden aikana, kuten myös vaatetus...
Oon vuoden aikana pääsy yli liian pitkäaikaisesta ihastuksesta ja se jos mill tuntu hyvälle! Tajuta että what the hell you are thinking woman! Tai jotain.
Amiksessa tokaa vuotta, tajusin vihdoinki että vanhukset ei tosiaankaan oo ne kenen kanssa mä haluan tehdä töitä, tai siis ne ketä mun pitäis hoitaa. Ei niissä sinänsä mitään, mutta ne osastot, se työ ei ole mua varten.. Kuten ei myöskään kehitysvammaset.. Nekin aivan ihania ihmisiä! Ihanempia saa hakee, mutta sekään ei ole mua varten..
Mä sain tänä vuonna ensimmäisen ikäkriisin, rupesin vaan miettimään, että jumalauta, enää vajaa vuosi ja mä oon 18. Elämä alkaa, ei enää rajoja, vastuuta tulee lisää ja ALAANALAVSUSDBJDODKDKD FUK. Koko kriisi tais lähtee siitä, ku mä tajusin kuinka paljon porukat muhun luotti, mulle annettiin entistä enemmän vapauksia (tatuoinnit yms.) enemmän vastuuta ja silleen. Ei ne enää holhoo niinku ennen. Ja oo aika kiitollinenki siitä, on paljon kavereita keneen ei luoteta niin paljon...
Ainiin ja onhan meidän perheessä uudempikin jäsen, 11v Norjan harmaapystykorva, Roope. Äänekäs otus.
Oon keränny melkosen dvd kokoelman. Sarjoja laidasta laitaan. Mahtavia kaikki.
Aloitin hyitupakanpolton kunnolla, ja tänään on se kuuluisa viimeinen päivä ku minä poltan selvinpäin. Alkuun nyt näin. Myöhemmin sitten myös humalatupakointi loppuu!
Tuiskun Antti Tapani viihdytti mua myös tänä vuonna livenä, harmikseni vaan kerran, mutta ens vuonna vähän useammin!
Mun nuoruus loppu virallisesti marraskuun 16. Päivänä. Viimeisen twilightin ensi-ilta. Myös näistä, niinku THsta on ollu mulle apua. Ei niinkää leffoista mut kirjoista enemmän... Ne oli ISO osa mun teiniyttä ja persoonaa edelleen...
En kuollaksenikaan muista paljo mitään alkuvuodesta... Tää nyt saa riittää tältä erää. Eihän tähän mennykkään ku tunti... Kattellaan lisää ku muistuu mieleen. Ja teidän iloks muutama tosi hehkee otos vuoden varrelta.
Erittäin mahtavaa uutta vuotta 2013 teille kaikille ihanille ootte tärkeitä ja rakkaita jokainen!<3
