En tiedä mikä muhun on menny tai jotain, mutta pitkästä, siis todella pitkästä aikaa tuntuu et oikeesti ehkä tässä elämässä selviää pienistä vastoinkäymisistä huolimatta!
Ei ahdista tai masenna. (No okei ehkä pikkasen mut ei pahasti).
En tiedä vaikuttaako se et viime aikoina on aurinko näyttänyt naamaansa vai se että on ollu niin paljon menemisiä ja tekemistä ja ihania ihmisiä ympärillä, että ei jaksa ajatella huonoja asioita.
Mut tänään mä tajusin et elämä hymyilee ja ehkä oikeesti on ihmisiä jotka mustaki välittää.
Tajusin et kaikki mulle tällä hetkellä ehkä tärkeimmät ihmiset on ollu vielä alle vuos sitten semmosia, joiden kanssa ei oo ollu mitään yhteistä, hyvä että koulussa ollaan ees moikattu vaikka ollaan samalla luokalla.
Totta kai edelleen ne vanhatkin ystävät on mulle korvaamattomia, mutta nähdään liian harvoin..
Viime viikonloppuna vietin aikaa ihmisen kanssa joka luuli että mä en halua pitää yhteyttä ja toisin päin, ja mulla oli oikeesti ikävä senkin kanssa ajan viettoa.
Kunpa vielä sais muidenkin kanssa välit kuntoon...
Jännä miten ihmiset muuttuu aika äkkiäkin..
Veljen kanssa ollaan lähennytty viimeisen parin päivän aikana vaikkei olla oltu edes samassa kaupungissa.
Ja ensimmäinen "työkeikkakin" tuli mahdollisesti viikonlopulle. Toivotaan siis et menee suunnitelmien mukaan taas!
Ehkä tää on sitä perus "kevättä rinnassa" ja niin ees päin soopaa, mutta elämä hymyilee ja pitkästä aikaa tätä elämää jaksaa elää.
Ootte ihania ja rakkaita joka ikinen!<3
