Näin tänään yhtä vanhaa kaveria jonka kanssa oon ollu tekemisissä kunnolla viimeks kolme vuotta sitten, pari kertaa ollaan ohimennen nähty tällä välillä mutta vaan tosi pikasesti...
Tää sattuman kautta tapahtunu kohtaaminen sai mut arvostaa omaa elämää ja sitä mitä mulla on todella paljon.
Mulla on työpaikka (vaikkakin vaan keikkatyö toistaseks), mulla on katto pään päällä, mun ei tarvitse pelätä oman henkeni puolesta, mulla on kaappi täynnä vaatteita ja kaapissa ruokaa. Mulla on siis kaikki mitä ihminen tarvitsee ja vähän enemmän.
Tää päivä sai mut tajuamaan että ei vaadita kun yks päivä ja koko elämä on pilalla. Tuli todella huono omatunto ja paha olo siitä että just olin ostanu itelleni kassillisen vaatteita ja kaikkee kun toisella ei oo varaa edes vesipulloon, saati sitten että olis katto pään päällä tai mitään muutakaan.
Yks päivä ja tän ihmisen elämä oli pilalla. Yks vitun päivä. Sairasta miten jotkut sulle läheiset voi pilata kaiken, häätää sut sun omasta kodista, satuttaa sua muutenkin henkisesti ja fyysisesti pahimmalla tavalla mitä voi ihminen kokea. Tää maailma on sairas. Oikeesti.
Arvostakaa sitä mitä teillä on nyt älkääkä vasta sitten kun menetätte edes yhden asian elämästänne. Arvostakaa ystäviänne, perhettänne, läheisiä, kotia, vaatteitanne, tavaroita, sitä tonnikalapurkkia ja makaroni pussia ja näkkileipää siellä kaapissa. Ne voi joskus olla sulle todella tarpeellisia. Arvostakaa elämää, arvostakaa itteenne, arvostakaa kaikkea.. Mä en ennen ole osannu arvostaa mitään näistä tarpeeks, nyt koko ajatusmaailma on ihan toisenlainen..
Koska yksi päivä, yksi ihminen, yksi teko, yksi lause, yksi sana voi pilata kaiken..
Love you,
Annika.
